Rölli

Rölli

Peikkomainen, harmaahapsinen Rölli asuu muiden röllien tavoin röllikylässä. Varsinkin nuorempana hän oli itsepäinen ja halusi näyttää olevansa rohkeampi, reippaampi ja pelottavampi kuin kukaan muu. Hän ajautui uhkarohkeisiin seikkailuihin osoittaakseen sankaruutensa, mutta niillä seikkailuilla oli yleensä onneton tai hullunkurinen loppu, ja Rölli palasi aina nöyränä muiden joukkoon. Iän myötä Rölli on rauhoittunut, eikä hän enää kerskaile ja uhittele niin paljon kuin aiemmin. Hänen paras ystävänsä on Juurakko-tyttö, joka vauvana tupsahti taivaalta pienessä nyytissä, kuten Röllikin.

Juurakko

Juurakko

Juurakko-tyttö putosi vauvana haikaran nokasta Röllikylän lähelle. Hän kasvoi ja varttui yksinäisenä, kunnes tutustui harmaahapsiseen Rölliin. Juurakko ja Rölli ystävystyivät huomattuaan, että heitä yhdistää samanlainen tausta – myös Rölli putosi vauvana pienessä nyytissä, tosin ei haikaran vaan vanhan variksen nokasta. Röllikylästä on tullut Juurakolle rakas koti, mutta silti hän on koko nuoren elämänsä pohtinut, mistä hän on alun perin tullut, ja mihin haikaran piti hänet viedä. Uteliaisuus elämän suurista kysymyksistä saa Juurakon heittäytymään suuriin seikkailuihin. Ja nokkeluudellaan Juurakko houkuttelee Röllin mukaan, vaikka Rölli aina aluksi vastusteleekin.  

Mauno Mato

Mauno Mato

Mauno Mato on pieni vihreä toukka. Hän on omasta mielestään peloton seikkailija, jonka kekseliäisyys pelastaa pahimmistakin paikoista. Todellisuudessa Mauno Mato on aika säikky, ja hän pelkää korkeita paikkoja. Säikkyydestään huolimatta Mauno Mato ajautuu suuriin seikkailuihin ja myös yläilmoihin ratsastaessaan milloin vanhan variksen selässä, milloin kotkan tai haikaroiden kyydissä. Hän haluaa osoittaa itselleen ja muille olevansa sankari, ja jääräpäisenä luonteena hän myös onnistuu uhmaamaan niitäkin asioita jotka pelottavat. Pohjimmiltaan hän on hyväntahtoinen ja tekisi mitä tahansa ystäviensä Röllin ja Juurakon puolesta.

Milli Menninkäinen

Milli Menninkäinen

Menninkäisten heimoon kuuluva Milli Menninkäinen oli alun perin esiintyjänä kiertävässä sirkuksessa. Hän tapasi nuoren Röllin, kun tämä ilmestyi sirkukseen erään uhmakkaan seikkailunsa päätteeksi. Paljon myöhemmin, kun vuosia oli vierähtänyt ja ikääkin oli tullut, Milli Menninkäinen päätti etsiä Röllin uudestaan käsiinsä. Hän löysi tiensä Röllikylään, jossa nykyään asuu röllien lisäksi menninkäisiä ja muitakin omituisia otuksia. Milli Menninkäinen on kylän kaunis hengetär, joka jaksaa kuunnella ja ymmärtää kaikkia.

Siili Suhonen

Siili Suhonen

Siili Suhonen on pieni ja sympaattinen siili, jolle on iän myötä karttunut mittaamattoman paljon elämänviisautta. Hänen tehtävänään on vartioida Ikijoen yli menevää siltaa, joka täytyy ylittää päästäkseen Loputtoman Meren rantaan. Siili Suhonen on kaikille lempeä, mutta samalla hän on ovela: Suojellakseen matkalaisia menemään suinpäin liian vaarallisiin seikkailuihin hän viekkaasti keksii keinoja, joilla saisi matkalaiset kääntymään takaisin tai ainakin tekemään oikeita valintoja löytöretkillä.

Aavikkolaiva Ca Mél

Aavikkolaiva Ca Mél

Aavikkolaiva Ca Mél on rauhallinen, puhuva kameli. Hänen tehtävänään on viedä matkalaisia Ikiaavikon yli vehreän Ikimetsän rajalle. Hän ei vähästä säikähdä, eikä liikaa innostukaan mistään. Hän jolkottelee aavikolla tasaista vauhtiaan ja laulelee ja mutisee mennessään. Aavikkolaiva Ca Mél ei ole montaa kertaa historian aikana saanut kyytiläisiä, ja pohjimmiltaan hän on oikein mielissään, kun kohtaa yllättäen Röllin ja Juurakon aavikolla.

El Dino

El Dino – Viimeinen Dinosaurus

Eräässä laulussa sanotaan, että El Dino on viimeinen dinosaurus. Ja niin se taitaa olla, sillä hän ei ole milloinkaan lajitovereitaan nähnyt. Hän on jo vuosisatojen, tai kenties jopa vuosituhansien ajan omistautunut ylpeänä ja uskollisena tehtävälleen: hän vartioi Kaikkien Aikojen Alkua, paikkaa josta haikarat tulevat ja jossa löytyy vastaus elämän suuriin salaisuuksiin. Viimeinen dinosaurus on suurisydäminen ja hyvätahtoinen, mutta suurten salaisuuksien vartijana hän on ehdoton ja luja – kukaan ei pääse hänen ohitseen.